Skip to main content

Ylivartijaa kauppakeskus Myyrmanniin sekä kauppakeskus Martinlaaksoon

Vantaa
Julkaisupäivä 2024-12-11

Securitas on Suomen johtava turvallisuuspalveluyritys. Tuotamme monipuolisia, laadukkaita ja yksilöllisiä turvallisuuspalveluja yrityksille, yhteisöille, julkiselle sektorille sekä kuluttajille.

Vahvuutemme ovat erilaiset työntekijät, jotka tuovat omiin työyhteisöihinsä paljon erilaisten osaamisten ja kokemustensa kautta. Haluammekin hyödyntää tätä hienoa potentiaalia joka henkilöstöllämme on ja tarjota heille paljon erilaisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä. Meidän vastuumme työnantajana on huolehtia, että kaikilla on mahdollisuus tehdä työnsä rauhassa eivätkä työntekijämme joudu kohtaamaan työyhteisössä syrjintää.

Työpaikan kuvaus

Ylivartija toimii työnjohdollisena esimiehenä kauppakeskus Myyrmannissa ja tämän ohella sovittuja vuoroja periodissa Martinlaakson ostoskeskuksessa. Työnjohtotehtävien lisäksi päivittäisessä työssäsi valvot kiinteistön tärkeiden toimintojen sujuvuutta ja turvaat kohteen henkilöstöä, asiakkaita ja omaisuutta mm. käyttäen apunasi kohteen teknisiä turvallisuusjärjestelmiä. Vuorossa varmistat, että operatiivisen toiminnan onnistumiselle on edellytykset ja tarkastat mm. varusteiden kunnon ja ohjeistusten ajantasaisuuden. Tyypillisiä tehtäviäsi voivat olla myös tarkastuskierrokset, häiriökäyttäytymisiin puuttuminen, erilaisten kiinteistöhälytysten käsittely, sekä avainhallinta. Työ on vuorotyötä ja palkkaus määräytyy vartiointialan työehtosopimuksen mukaan.

Pätevyydet

Ylivartijana odotamme sinulta hyviä asiakaspalvelutaitoja, oma-aloitteisuutta ja vastuullisuutta sekä sitoutumista työhösi ja kohteeseesi. Odotamme sinulla jo olevan aikaisempaa kokemusta kauppakeskusten järjestyksenvalvonnasta sekä teknisten turvallisuusjärjestelmien hallinnasta. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää ylivartijalta esimiestaitoja, sekä kykyä reagoida nopeasti ja toimia osana tiimiä.

Arvostamme suoritettuja turvallisuusalan ammattitutkintoja (esim. VAT tai TVEAT) sekä sitoutumista yritykseemme ja sen arvoihin.

Tarjoamme

Tarjoamme valitulle henkilölle vastuullisen työtehtävän ja mahdollisuuden esimieskokemuksen kartuttamiseen. Ammattitaitoinen ja työstään innostunut työyhteisö luo hyvät puitteet työn tekemiseen ja menestymiseen.

Lisätietoja

Lähetä hakemuksesi ja CV:si oheisen linkin kautta mahdollisimman pian, viimeistään 11.1.2025 mennessä. Valinta tehdään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa palveluesimies Juuso Liukkonen, juuso.liukkonen@securitas.fi.

Huomioithan kuitenkin, että toivomme hakemukset sähköisen järjestelmämme kautta. Täytä hakemus tehtävään oheisen linkin kautta.

Securitaksen löydät myös Facebookista: https://www.facebook.com/SecuritasSuomi/?fref=ts

Meillä työskenteleviin turvallisuusalan ammattilaisiin ja heidän työhönsä pääset tutustumaan myös seuraamalla Securitasta Instagramissa: @securitassuomi tai https://www.instagram.com/securitassuomi/

 

Hae tehtävää