Skip to main content

Palveluvartijoita pääkaupunkiseudulle

Helsinki
Julkaisupäivä 2024-12-02

Securitas on Suomen johtava turvallisuuspalveluyritys. Tuotamme monipuolisia, laadukkaita ja yksilöllisiä turvallisuuspalveluja yrityksille, yhteisöille, julkiselle sektorille sekä kuluttajille.

Vahvuutemme ovat erilaiset työntekijät, jotka tuovat omiin työyhteisöihinsä paljon erilaisten osaamisten ja kokemustensa kautta. Haluammekin hyödyntää tätä hienoa potentiaalia joka henkilöstöllämme on ja tarjota heille paljon erilaisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä. Meidän vastuumme työnantajana on huolehtia, että kaikilla on mahdollisuus tehdä työnsä rauhassa eivätkä työntekijämme joudu kohtaamaan työyhteisössä syrjintää.

Työpaikan kuvaus

Palveluvartijoita pääkaupunkiseudulle

Palveluvartijan kuukausipalkka on 2281 € (vartiointialan TES taso II + tehtäväkohtainen lisä). Lisäksi tehtävästä maksetaan myös muut vartiointialan lisät tehtyjen työtuntien mukaisesti. Palveluvartijan töitä on mahdollista tehdä myös osa-aikaisena, jolloin tehtäväkohtainen lisä on palveluvartijana tehdyistä vuoroista 2€/h. 

Lisäksi maksamme vakituisille työntekijöille sitoutumispalkkion 500 €, kahdeksan kuukautta kestäneen työsuhteen jälkeen.

Onko sinulla jo kokemusta päivittäistavarakaupan tehtävistä?
Haluatko kasvattaa osaamistasi ja lisätä tehtäviisi haasteita sekä vastuuta?
 
Nyt voit päästä toteuttamaan tätä toivetta, sillä etsimme myymäläkohteisiimme palveluvartijoita. Voit olla joko päivittäistavarakaupan ammattilainen, turvallisuusalan konkari tai vasta alalle suuntaava.

Tehtävässä huolehdit myymälän henkilöstön, asiakkaiden sekä omaisuuden turvaamisesta. Muita työtehtäviä voivat olla mm. tuotteiden hälyttäminen sekä hyllyttäminen, unohtamatta asiakaspalvelua. Näkyvällä vartioinnilla ennaltaehkäiset erilaisten ongelmatilanteiden ja rikoshävikin syntymistä esimerkiksi ottamalla kiinni näpistyksistä epäillyt henkilöt. Palveluvartijan työnkuva vaihtelee kohteittain ja vuorot sijoittuvat myymälöiden aukioloaikoihin. Tehtävä ei sisällä kassatyöskentelyä.

Tarjoamme

Tarvittaessa tarjoamme tehtävän edellyttämän vartijakoulutuksen (Vartijan työn perusteet 40h ja Vartijan peruskurssi 80h) sekä työtehtäviin tarvittavan kaupanalan perehdytyksen. Työsi tueksi saat suuren ja vakavaraisen konsernin edut, osaamisen ja ajanmukaiset työvälineet.

Securitas tarjoaa kaikille työntekijöilleen mahdollisuuksia kehittää niin vartiointi-, kuin esimiestaitojaan. Henkilöstön hyvinvoinnista huolehdimme tarjoamalla mm. kuntosaliedun ja muuta virkistystoimintaa.

Pätevyydet

Odotamme sinulta hyvää ja positiivista asiakaspalveluasennetta sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon. Olet jämäkkä ja pystyt hoitamaan tarvittaessa hankaliakin asiakaspalvelutilanteita.

Lisätietoja

Lähetäthän hakemuksesi pikaisesti, sillä paikkoja täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Lisätietoja antaa tarvittaessa Lilli Helin, lilli.helin@securitas.fi. Huomioithan, että toivomme hakemukset ainoastaan sähköisen järjestelmämme kautta.

"Työkaverit on tärkeitä eikä yksin tarvitse olla. Meillä on tosi hyvä yhteishenki täällä" - Heini 23-v. palveluvartija

"Palveluvartijan tehtävissä pystyn olemaan enemmän asiakkaiden kanssa tekemisissä ja avustamaan heitä enemmän. Koen itse työn mukavaksi silloin, kun näen, että tekoni auttavat ihmisiä ja työpäivä sujuu mielekkäästi" - Tero 25-v. palveluvartija

"Meillä on hyvä työporukka täällä ja mukavat esimiehet." - Nicke 24-v. palveluvartija
 
Securitaksen löydät myös Facebookista: Securitas Suomi

Meillä työskenteleviin turvallisuusalan ammattilaisiin ja heidän työhönsä pääset tutustumaan myös seuraamalla Securitasta instagramissa: @securitassuomi

 

Hae tehtävää