Skip to main content

Viitaten IL:n uutiseen 17.1.

Entisen työntekijämme Iltalehdessä 17.1.2023 julkaistu kertomus on vakava ja ikävä. Kuvatun kaltainen syrjivä toiminta on asiatonta ja laitonta. Olen erittäin pahoillani siitä, ettei kuvattu ongelma ole tullut aikanaan tutkittavaksi ja tätä kautta tietooni.

Julkaistu
18 tammikuuta 2023 08:13

Yhtiömme nykyiset arvot ovat olleet käytössämme vuosikymmeniä, kuten myös nykyisen tyyppiset sisäiset ohjeemme. Alan lainsäädäntö on piirteiltään ja määräyksiltään tänä päivänä hyvin samanlainen kuin jo vuosikymmeniä sitten. IL:n haastatteleman henkilön mukaan lainsäädäntö tuli hyvin esiin koulutuksessa ja hän myös kieltäytyi rikkomasta lakia.

Haastattelussa esille noussut esimiehen väärä menettely ja esimiehen antamat laittomat ohjeet ja käskyt olisi pitänyt ilmoittaa yhtiössä sisäisesti tai tehdä näistä tutkintapyyntö poliisille. Kenenkään ei pidä ryhtyä miltään taholta vaadittuihin tai käskettyihin laittomuuksiin tai epäeettiseen toimintaan. Havaitut ongelmat tulee ilmoittaa välittömästi, ja tähän on olemassa yhtiössämme useita kanavia.

Jarmo Mikkonen
toimitusjohtaja