Perjantaiyönä 6.9. eduskunnan vuokraamiin tiloihin oli murtauduttu ja tästä aiheutui noin 20 000 euron vahingot. Murtautuja oli muun muassa rikkonut kaikkien neuvottelutilojen ikkunat. Lopuksi hän oli vielä vetänyt palopainikkeesta aiheuttaen palohälytyksen. Tiloissa ei ole liiketunnistimia eikä kameroita.
Vartijamme Ari oli lauantaiaamuna tullut töihin ja törmännyt päivystävään huoltomieheen, joka kertoi yöllä tapahtuneesta murrosta ja ilkivallasta. Huoltomies oli aamuyöstä hälytetty paikalle palohälytyksen vuoksi. Myös poliisi oli kutsuttu paikalle ja he olivat tehneet alustavat tutkinnat tiloissa ja jättäneet turvavalvomoon yhteystietonsa siltä varalta, että asiasta selviäisi jotain uutta.
Ari oli ryhtynyt tarkastelemaan tallenteita edelliseltä yöltä ja huomannut vuokratun tilan saunaosastosta poistuvan sekavasti käyttäytyvän henkilön, jonka matka ulos oli kestänyt reilun tunnin. Henkilöllä oli ollut saunatiloista poistuessaan takki päällä, mutta pihalle tullessaan tuntia myöhemmin takki oli kadonnut.
Ari oli aamulla käynyt vielä uudemman kerran tarkastamassa vuokratilat ja löytänyt sieltä samanlaisen takin, kun oli ollut saunatiloista poistuneella henkilöllä tallenteessa. Ari oli heti ottanut yhteyttä tutkijoihin havainnostaan, ja takin taskuista löytyneen omaisuuden avulla poliisi oli suorittanut henkilön kiinnioton seuraavana päivänä. Henkilö oli alustavasti myöntänyt murtautuneensa tiloihin, muttei osannut antaa mitään järkevää selitystä teolleen.
Tutkijat olivat vielä jälkikäteen soitelleet vartijoille ja kiitelleet kiinniottoon johtaneesta toiminnasta Aria.